Me päätimme tehdä lapsen. Lumesta, suolasta ja haivenista ruumiin muodon. Naapurin hevosesta otimme verta. Kun kukaan ei katsonut, veimme autosta radion. Hiekasta saimme iholle värin ja metsän puilta vihreiden silmien hohteen. Keräsimme simpukoita luiksi ja ompelimme yömyöhään elimiä toisiinsa kiinni. Tahdoimme pojan, mutta kun naapurista kuoli lehmä, tyydyimme tytön varaosiin. Kynnet saimme lasin palasista ja huulet väritimme mustikoilla.
Ahersimme ja keräsimme, työstimme ja yhdistelimme. Kunnes tyttäremme oli valmiin näköinen. Valmiin näköinen ja valmiin kokoinen. Vain elämän olemus puuttui.
Odotimme viikon ja odotimme toisenkin, mutta ukkonen ei tullut. Kokeilimme auton akkua ja lainasimme naapurilta laturin johtoja. Ompelimme vielä pari verisuonta sinne, muutaman tänne. Elämää emme tyttäreemme saaneet.
Kun naapurin hevonen teki kuolemaa veren puutteesta, pidimme sille seuraa koko yön. Liitimme kuolevan hevosen tyttäreemme ja vihdoin tuli ukkonen. Salamat leiskuivat, sulattivat ukkosenjohtimet ja liimasivat kuolevan hevosen olemuksen tyttäreemme. Lapsemme oli valmis.
Metsän vihreiden silmien katse. Mustikkaisen suun ensihuuto. Simpukkaiset hampaat rahisivat toisiaan vasten, kun kankainen kieli lipoi hiekkaisia poskia. Lapsemme oli täydellinen. Tyttäremme loisti elämää ja kuollut hevonen tyydytti vastasyntyneen ensinälän.
Sinä yönä me rakastelimme. Tyttäremme nukkuessa, nähdessä tuntemattomia uniaan. Ukkosen jyrähtelyn saattelemina hikoilimme hänen vierellään. Yhdyimme ja erkanimme, hyväilimme uinuvaa unelmaamme. Nukahdimme ja havahduimme tytön pienimpäänkin ininään.
Pieni tyttömme kasvoi, joi verta ja vetristyi. Hänen haituvaiset hiuksensa venyivät ja lumesta rakeiset lanteensa levenivät. Suolaiset rinnat kasvattivat vadelmaiset nipukat ja lasiset kyntensä kaareutuivat yli sirojen sormien. Lehmältä lainatut suipistuivat, punersivat ja sykähtelivät, kun elämä etsi purkautumistaan läpi ommeltujen elinten, halki virkatuin nivelten.
Autoradio lauloi tyttäremme sydämessä. Sointuvat sävelet kohisivat kurkussa, värähtelivät villiä elämää. Opetimme lapselle sanoja ja äänikoje vastasi tavuihin. Kuin kaikuina toistuivat puhutut oppimme. Äi-ti. I-sä. Ra-kas. Kau-nis. Kak-ka. Pis-sa. Pimp-pi. Pip-pe-li.
Näytimme tyttärelle maailman ihmeet ja kuvailimme kaikkeuden kauneutta. Ahnaasti pieni olento imi itseensä ympäröivää elämää.
Lampaan veri ja hiirten rustot ravintonaan hän kasvoi kotimme lämpimässä suojassa. Kehittyi kauniiksi naiseksi, unelmaiseksi untuvikoksi. Kunnes naapuri kuuli radionsa rätinän, vaistosi vihdoin varkautemme. Löysi tyttömme leikeistä, ihastui ja vimmastui. Kosketti armasta lasta.
Kauan sai tyttömme itkeä ja huutaa, radion rätinää revitellä ennen kuin kuulimme avunhuudot, tajusimme naapurin tekoset. Pieni kultamme pilattuna, riivittynä huoneensa lattialla. Mateli ja vääntelehti. Ilman ääntäkään pihisi ja itki. Suli suolaksi ja lumeksi, valui verenä lattialaudoille. Särkyi simpukoiksi, mustui mustikoiksi, vaalea vittunsa venähti. Unelmamme sirpaleina. Työmme turhana törkynä. Rakkautemme unohdettuna,. Turmeltu, tärvelty tyttäremme tuonne meni Tuonen teille. Toista emme tee.
