kun reunalla mietin, mihin
suuntaan otan seuraavan askeleen ja
katson yli reunan pimeään ja toisen
yli toiseen pimeään ja
unohdan, että valoa on koskaan
ollutkaan.
Kun kuljen suljetuin silmin yli
tyhjyyden uudestaan ja uudestaan ja
putoan suuntaan ja sitten toiseen ja
mietin ja mietin ja
sitten tulee valossa kylpevä hahmo ja
antaa käden ja
putoan, mutta en enää pimeään.
Tunne vatsan pohjassa on sama, mutta
tunne sydämessä ei.
Tunne mielessä on lähinnä hämmennys
ja
olen koko maailma ja taivas ja valo.
Ja kun sydän särkyy asfalttiin ja
sielu repeää ja valo on poissa,
en yksin löydä taskulamppua, en
kynttilää, en valoa.
Ja kun minulle tarjotaan apua, enkä
halua sitä ottaa tai mielestäni tarvitse,
en näe valoa, joka pimeässä hohtaa,
sillä näen vain
