Talvipäivänseisauksen kunniaksi kokosimme lautakunnan
arvioimaan Jeesus-nimisen henkilön seuraajien liikkeen luonnetta. Koska
kristinusko on ensinnäkin levinnyt niin moneen eri liikkeeseen, jotka ovat
keskenään asioista eri mieltä, piti lautakunta omituisena, että tällainen
käsite edes oli heille tuotu käsiteltäväksi. Olisi ollut parempi, jos nämä
erilliset liikkeet olisivat hakeneet kukin omaa arviointiaan ja silloinkin
olisi vastaan tullut ongelmia.
Ensinnäkin pyhät kirjoitukset, jotka lautakunnalle
esitettiin, olivat auttamattomasti vanhentuneet. Niitä oli korkeintaan
marginaalisesti päivitetty sopimaan nykykieleen, mutta tämän päivän käytänteet
oli jätetty täysin päivittämättä uusiin painoksiin. Raamattuun pitkällisesti
tutustuttuaan eräs lautakunnan jäsenistä huokaisi ja kysyi, miksi lautakunta
edes arvioi ”pyhiä kirjoja”, jos niistä ei saanut mitään selvää ja tämän ”liirumlaarumin”
voi tulkita aivan miten sattuu. Lautakunta esittikin, että vastedes
arviointikriteereissä voitaisiin painottaa muun muassa uskonnollisen
yhdyskunnan suullista esitystä toimistaan. Vierailevat asiantuntijat olivat
sitä mieltä, että kirjalliset hakemukset olisivat riittäviä, mutta lautakunta
piti pöyristyttävänä, että elävää uskonnollista toimintaa voitaisiin arvioida
kirjallisten lomakkeiden perusteella.
Seuraavaksi lautakunta arvioi uskontunnustusta.
Perinteisesti uskontunnustus on mielletty ihmisen omaksi päätökseksi liittyä
yhteisöön, jonka hän kokee omakseen. Uskontunnustus voi siis olla itse yksilön
kirjoittama omistautumisruno, kuvataiteellinen uskonilmaus, tanssi tai mantra,
jonka osallistuja esittää omistautumisrituaalissa. Kristinuskon tapauksessa
kyse on kuitenkin eri liikkeestä riippuen oman ryhmän sisällä vakiintunut runo
tai mantra, joka lausutaan yhteen ääneen viikottaisissa tapaamisissa ja vuoden
kiertoon liittyvien juhlien yhteydessä. Lautakunta piti omituisena, että koko
yhdyskunnan jäsenistön tulisi toistaa uskontunnustusta viikosta toiseen. ”Eivätkö
ne muista, mihin uskovat?”, kysyi eräs lautakunnan jäsen ja jatkoi: ”Minkälainen
uskontunnustus on sellainen, jota ei kukin itse saa omanlaisekseen muotoilla?”
Lautakunta ymmärsi kyllä toistuvien mantrojen merkityksen yhteisöllisessä
harjoituksessa, mutta katsoi, ettei uskontunnustus ollut sellainen, minä uskontunnustus
yleensä mielletään.
Uskonnonvapauslain mukaan uskonnollisen yhdyskunnan
toiminnan tulee perustua yksilöitävissä oleviin pyhinä pidettyihin
vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. Lautakunta arvioi hakemuksen
perusteella kristinuskon eri haarojen harjoittavan täysin erilaisia rituaaleja
ja tulkitsevan niitä sen verran ristiriitaisesti, ettei ole mahdollista puhua
yksilöitävistä toiminnan perusteista.
Vakiintuneisuudesta ei oltu täysin
yksimielisiä, sillä jokainen kristinuskon eri haara piti eri tulkintoja ominaan
ja ainoina oikeina, mutta oli vuosien saatossa muuttanut niitä niin moneen
kertaan, että lautakunta totesi yhdyskunnan olevan itsensä kanssa
ristiriitainen. Vakiintuneisuus miellettiin siksi mielikuvaksi, mikä yhteisöillä
on oman perinteensä luonteesta. Toiminnan ei tule olla muuttumatonta tai
yhtenäistä, jos ei yhdyskunta sitä itseltään vaadi, mutta liian moni
kristinuskon tulkinta tuntuu pitävän Raamattuun perustuvaa toimintaa muuttumattomana
Jumalan sanana samalla, kun muuttavat perinteitään jatkuvasti, joten
vähintäänkin lautakunta kaipasi tarkennuksia ja rehellisempää tulkintaa tähän
yhteyteen. Tarkastellessaan kristinuskon historiaa vallankäytön välineenä,
lautakunta tulkitsi ettei sen voinut katsoa olevan pyhänä pidettyä, sillä
pyhällä ei pyritäisi ratsastamaan yhteydessä kuin yhteydessä, vaan sitä
kunnioitettaisiin kunkin omana valintana ja elämänpolun kulloisenakin
tulkintana.
Uskonnonvapauslain §7:n 2 momentin mukaan yhdyskunnan tulee
toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Lautakunta
totesi, etteivät perus- ja ihmisoikeudet toteudu esimerkiksi sukupuolten
välillä tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta yhdenkään
kristillisen liikkeen instituution puitteissa.
Uskonnonvapauslain §7:n 3 momentin mukaan yhdyskunnan tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton
tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen.
Yhdyskunta ei voi järjestää toimintaa, jota varten ei voida perustaa
yhdistyslain (503/1989) mukaista yhdistystä tai jota varten yhdistys voidaan
perustaa vain luvanvaraisesti. Lautakunta katsoi, että eri kirkot ovat
tavoitelleet voittoa ja pääasiassa taloudellista toimintaa jo alkuajoistaan
lähtien keräämällä veroa myös yrityksiltä, joiden yksikään omistaja ei kirkkoon
kuulu.
Lopputulema tässä arviossa oli, että kristinuskoa ei voi
pitää uskontona, koska se ei vastaa lain sille asettamia vaatimuksia.
Kristinuskon eri tulkinnat saattaisivat lautakunnan mukaan toimia yrityksinä
tai joissain tapauksissa yhdistyspohjalta, mutta näillä perusteilla sitä ei voi
uskonnolliseksi yhdyskunnaksi lain mukaan rekisteröidä.