Minä näen, miten kauniisti luonto asettuu paikoilleen, kuin se tietäisi, mihin suuntaan ja kenen kulkua se seuraa.
Minä tiedän, ettet sinäkään haluaisi jäädä yksin tai pakotettuna pysähtyä paikkaan, joka ei sinuun sovi. Minä huomaan, miten välttelemme toistemme katseita, kun kohtaamme metsässä illalla ja miten sinä nopeutat askeliasi minun tullen. Minä painotan jokaista askeltani, jotta edes hetkeksi minusta jäisi lumeen jälki. Minä en huomaa sitä, miten sinä vilkaiset minua ohittaessamme toisemme ja koetan olla huomaamatta, kun sinä hymyilet. Minä ajattelen, ettei se kuitenkaan kuulu minulle, tuo hymysi: se on vain sisäisen ilon aalto, joka sattuu saavuttamaan sinut juuri nyt, omia aikojaan. Minä olen varma, ettei maailma haluaisi meidän pysähtyvän tähän ja niinpä minä jatkan matkaa. Minä pohdin sitä tunnetta, kun toinen kääntyy katsomaan taakseen ohitse mentyään. Minä lyön vetoa, että jos nyt kääntäisin pääni, näkisin vain takaraivosi loittonevan ja katoavan metsän suomaan hämärään. Minä näen, miten kauniisti luonto asettuu paikoilleen, kuin sinut ympäröiden ja maailmaasi minulta suojaten.
