Tyhjyys

Tyhjyys ei luo itseään, se luo sinut

ja vain sinä olet valmis luomaan tyhjyydestä toisen, jonka totuuden uhraat alttarilla,

jolle asetat lapsesi. Vain ja ainoastaan tunteittesi hedelmän.

Vie läpi byrokraattisen viidakon, se tunne, jota kaipaat

ja jonka menetit. Jota koetat uudestisynnyttää.

Lisää.

Lisää.

Lisää.

Kun kaiken takana odottaa lopullinen tunnottomuus

ja toivo paremmasta,

ilman kaipuuta tunteeseen, josta sinulla on vain etäinen käsitys.

Jonka olet unohtanut ja jota hapuilet, et turhaan vaan tarkoituksella.

Sillä ilman sitä tuskin olisi tätä tarvetta.

Kipinä pimeydessä sokaisee.

Liekin roihu polttaa silmäkalvojasi, joita et edes tiennyt olevan

ennen kuin ne kuivuivat pölystä ja sinä näit

vain hiekkaa taivaan rantaan saakka.

Hiekkaa ja pilviä ja taivasta.

Tyhjyyttä.

Tyhjyyttä.

Tyhjyyttä.

Olet olevinasi vain sen takia, jota etsit, mutta, joka pakenee kosketusta

ja tunnetta.

Olet olevinasi vain, koska sinulla on tarve,

jota et osaa edes itsellesi myöntää valheeksi.

Sillä kaikesta irti päästäminen

olisi vaikeampaa kuin tyhjyydestä täydellisyyden tavoitteluun hakeutuva katseesi,

jonka haluat peittää hiekkaan,

jottet näkisi sitä, mitä todella etsit ja kaipaat.

Huudat pimeydessä äänettömällä äänellä ja kurkotat kohti tunnetta,

joka irtoaa käsistäsi ennen kuin ehdit edes muistaa sen olemassaoloa.

Ja kuitenkin,

kuitenkin,

kuitenkin

se on juuri se täyttymys, jota me kaikki haluamme.

Jota me kaikki elämme ja johon me kaikki luotamme.

Sillä siinä on sinun tunteesi

ja totuutesi. Siinä on kaikkeus,

jota voit koskettaa ja jonka rajat ovat selkeämmät kuin koskaan.

Tuskin hetkeäkään on ilman. Ja kaikesta

saat kiittää vain ja ainoastaan itseäsi,

sillä uhrisi on unohdettu veriseen kattilaan, missä sielusi palaa toistaen samaa kaavaa.

Samalla tavalla me kaikki olemme joskus palavia, sillä tiedämme sittenkin päätyvämme juuri sinne,

mihin haluammekin.

Tiedämme

ja pelkäämme,

että kaikki se onkin totta ja,

että kaiken sen voi tavoittaa tavoittelematta tosissaan.

Kun hiekka-aavikko aukeaa jalkojemme alla ja siirrämme katseemme sen syvään syliin,

olemme lopulta valmiit hyväksymään todellisuuden ja totuuden ja tosien toisen puolen.

Olemme valmiit tarttumaan siihen käteen, joka meille ojennetaan,

jotta emme putoaisi tavoittelemaamme pimeyteen,

sillä siellä on lopullinen kadotus ja menestys ilman määritteleviä yksityiskohtia

ja ilman tunteiden painolastia.

Vain siellä on tunne

ja totuus.

Vain sieltä me löydämme toisemme ilman minkäänlaista kosketusta kaikkeuteen,

sillä kaikkeudesta löydämme vain toisemme

ja vain

ja ainoastaan

itsemme.