Mairelan tapaus

Mairelan mummua haettiin ihan koirien kanssa päivätolkulla. Se oli ollu määrä viedä vanhainkotiin, mihkä se tietysti ois kuulunutkin, mutta päättipä sitten karata matkalla mettään. Meijän kylällä on tapana kulettaa vanhukset avolavalla vanhustaloon tahi saattohoitolaan, jos ei muuhun kuletukseen ole rahaa. Siitä se oli sitten hypännyt mettätien kohdalla ja juossut minkä reumasista kintuistaan pääsi ilman, että kukaan sitä huomasi kun vasta lähempänä vanhainkotia.

Niitä mettiä saa kyllä haravoidakin. Sinne on kakaroita kadonnut kesänä jos toisenakin. Niitä on sitten talven tullen löydetty joesta jäätyneenä tai muuten vaan hankeen kylmettyneinä. On niistä tullut osa takasinkin tietysti, kun on tarpeeksi kylmä tullut, mutta eihän Mairelan mummulla mitään suuntavaistoa ollut enää. Saati, että se olisi tajunnut, mihin se ylipäätään olisi sieltä metsästä lähtenyt. Siellä oli varmaan ihan maireat olot Mairelalla, kun sai syödä marjaa ja sientä ja mitä kaikkea. Kyllähän siellä mettässä ruokaa syksyllä on, kun vaan menee ja ottaa.

Puhuivat kylillä, että hyvä vaan, kun meni. Säästyivät hoitorahat. Mutta kyllä sitä toisaalta kaivattiinkin. Istuttiin illat pitkät telkkujen äärellä ja katottiin joka kanavalta uutiset, jos vaikka olisi Mairelasta jotain uutta. No eihän ne mitään kansallisissa medioissa meijän kylän jutuista puhuneet, mutta telkkarin ääressä sitä istuttiin muutenkin joka ilta. Olipahan edes joku syy voivotteluun ja yhteinen puheenaihe. Lehdistä saatiin niitä todellisia uutisia lukea. Vaikkei sielläkään mitään muuta puhuttu, kun että etsintä jatkuu edelleen. Puhuivat, että lopettaisivat, jos ei pian löytyisi.

Laittoi tämä myös puheeksi tuon avolavalla kuletuksenkin. Kaupungin isät olivat sitämieltä, että kyllä niille pitää köyhemmillekin vanhuksille joku parempi kuletustapa keksiä. Oli vaalit tulollaan, niin toki piti ajaa köyhien mummojen asiaa. Kaikki kyllä tiesivät, että jupakka jää sikseen, kunhan Mairela löytyy – elävänä tai kuolleena – tai unohtuu ja vaalit on menneet. Monet veikkaili, jotta aihe unohtuisi jo ennen vaaleja. Samat pilkkakielet, jotka toivoivat, ettei Mairelaa enää nähtäisikään.

Liekö siitä ollut viikko, kun Mairela oli hävinnyt, että ruvettiin puhumaan sutten liikkumisesta kylän laitamilla. Oli kanoja ja jopa lampaita kadonnut. Joku löytynyt kuolleena omasta verestään ja lihaa revittynä. Susia ei kukaan kuitenkaan nähnyt, vaikka vahdittiin niitä elukoita paremmin ja käytiin vähän pelottelemassakin. Ei näitä juttuja sillon kukaan vielä osannut yhdistää. Kuinka nyt muutenkaan. Mairela oli niin hintelä ja kiltti ollut vielä kotonaan elellessään, etteihän sitä nyt voinut suteen yhdistää. Ainoa, mitä yhdistäviä asioita tästä löydettiin, oli että pelättiin suden raadelleen sitten Mairelan mummunkin samaan syssyyn. Helpompihan se olisi löytää kuolleena, sanoivat, pysyisi ainakin paikallaan – ja rupeisi jossain vaiheessa haisemaankin kyllin pahalle, jotta löytyisi mokoma.

Vasta myöhemmin osattiin yhdistää nuoren Minnin uskoon tulo ja Mairelan katoaminen. Minni oli syksyllä sanonut nähneensä enkelin metsän siimeksessä. Sehän oli siitä juossut suoraan paikallisen papin hoiviin ja melkosen hurskashan siitä tytöstä tulikin. Hurskas kristitty ja papin rouva. Meillä vähän hihiteltiin moiselle ”yhteen sattumalle”, mutta jotenkinhan sitä on kaikkien paikkansa maailmassa löydettävä.

Talvi tuli sinä syksynä jo aikaseen. Tiukkojen hallaöiden jälkeen rupesi tiputtelemaan lunta ja Mairelaa koetettiin vielä kerran katsoa, josko lumeen jääneistä jäljistä mamma yhytettäisiin. Ei sieltä jälkiä löytynyt. Mutta löytyi Mairela. Sehän oli pakastunut sinne luolakallioiden suurimman luolan suulle. Nuotion kyhäelmä siinä oli ollut vieressä ja lampaan ruho. Läheltä löydettiin vielä kananluita maahan kaivettuna. Ihmeen hyvin se oli Mairela osannut piileskellä, kun nekin luolat oli kyllä kertaan jos toiseenkin koluttu. Tai ehkä se oli vasta kylmän tullen hipsinyt sinne. Eipä ollut älynnyt itteään lämpimänä pitää. Johan se oli vähän hupsu ollutkin. Siksi ne sitä tänne vanhainkotiin olivat olleet tuomassakin. Hupsuthan vaan tänne tuodaan. Muut tulevat ittestään. Mutta kyllä ne silti osti kunnon kuletusauton, jottei ihan lavalta päästä karkaamaan.