Koirankuppi

Sanna katseli, miten koira söi ruokansa loppuun. Se nuoli kulhonsa ja tassutteli sitten onnellisesti Sannan jalkoihin kuin kiittääkseen. Sanna katseli kupin kiiltävää pohjaa ja siitä heijastuvaa kuvajaistaan. Hän ei ollut ennen huomannutkaan, miten kirkkaaksi kupin pohja jäi koiran nuoltua sen. Kuin peili. Tai tyyni veden pinta. Hetken mielijohteesta hän kurotti kuppia kohti. Käden lähestyessä sen pohjaa hän hidasti hiukan, kuin odottaen että käsi ei kohtaisikaan kupin pintaa, vaan sujahtaisi siitä läpi. Koira haukahti. Sanna tunsi kupin kiinteän pohjan vasten kämmentään. Omalle hupsuudelleen hymyillen hän nosti kupin tiskialtaaseen ja antoi veden valua kuppiin sen pestäkseen. Koira haukahti taas ja Sanna kumartui puoliksi rapsuttamaan sen korvantaustaa. Kääntyessään hän ei huomannut, miten vesi valui suoraan kupin pohjasta läpi.